Syrjinnän vastainen työ

Edellisessä alaluvussa käsiteltiin syrjintää ja sen tunnistamista. Tässä kappaleessa opitaan lisää näkökulmista sekä konkreettisista työkaluista, joilla syrjintää voi ehkäistä omassa työssä. Jälleen kerran katse käännetään omaan itseen ja tällä kertaa tarkoituksena tiedostaa omat aidot ajatukset ja uskomukset. Inkluusion rakentaminen, suunnittelu ja toteuttaminen on mahdollista nuorisotyössä, Siihen tarvitaan nuorisotyöntekijöiden omien nykyisten ajatusmallien tiedostamista ja tarvittaessa ajattelu- ja toimintatapojen muuttamista.

Avain omien ajattelumallien tiedostamiseen on tunnistaa jo tähänastisen elämän aikana kuljettu matka sekä ajan mittaan koetut muutokset. Tiedostamalla omia uskomuksia ja ajatusmalleja, niiden vaikutusta omaan toimintaan voi arvioida ja muuttaa. Vaikka uskomuksista pidetäänkin yleensä tiukasti kiinni ja ne nähdään totuuksina (aivan kuten kappaleessa ”Minä – valmiuksien rakentaminen sisältä päin” käsitellyt arvot), ne voivat ja muuttuvatkin ajan myötä. Inklusiivinen nuorisotyö vaatii olemaan avoin omien uskomuksien haastamiselle.

Eri ihmiset näkevät, ymmärtävät ja tulkitsevat asioita eri tavoin. On tärkeää kuunnella kaikkien näkökulmia. Tietoisuus omista näkökulmista ja niiden eroavaisuuksista suhteessa toisten näkökulmiin rakentuu hitaasti mutta varmasti. On tärkeää olla tietoinen oletuksista, joita tuo mukanaan tilaan sekä ymmärtää, että usein epätietoisuuden aukot pyritään täyttämään oletuksilla, jotka eivät välttämättä ole totta.

Se miten kukin näkee maailman, riippuu yksilön kokemuksista sekä elämän aikana opituista tiedoista ja suhtautumistavoista. Yhdessä voimme oppia lisää ja kasvaa ymmärtämään myös muiden näkökulmia. Näkökulmista muodostuu linssejä, kehyksiä tai suodattimia, joiden läpi näkee itsensä ja muut. Ajan myötä nämä linssit muuttuvat. Jotkut linssit pysyvät samanlaisina, koska kokemukset ovat vahvistaneet niitä ja koska elinympäristö tukee niiden samana pysymistä. Jotkut linssit taas unohtuvat menneisyyteen, sillä ne eivät ole enää käytännöllisiä tai ne ovat vanhentuneita. Jotkut linssit muuttuvat kohtaamisten ansiosta.

Tuomme mukanamme odotuksia myös nuorisotyöympäristöön. Kuuntelu, kuuleminen ja ymmärtäminen kasvattaa ymmärrystä siitä, missä ja milloin tulisi parantaa toiminnan inklusiivisuutta. Jotta voi olla inklusiivinen, tulee olla tietoinen odotuksista, joita asettaa vähemmistöihin ja marginaalisiin ryhmiin kuuluville nuorille. Lisäksi on oltava tietoinen taakasta, jonka nämä odotukset saattavat heidän harteilleen laskea.

Minäkuvaa, omaa maailmankatsomusta ja näkemystä muista voi tarkastella käsitteen KEHYS kautta. KEHYKSELLÄ voidaan viitata metaforisiin silmälaseihin, joiden läpi me kaikki katsomme maailmaa.

Tässä joitain esimerkkejä KEHYKSEN muodostavista asioista:

Menneisyys/perimä

Perhe

Uskonto

Arvot

Ikä

Sukupuoli

Seksuaalinen suuntautuminen

Kieli

Maa/alue

Etnisyys

Kulttuuri/kulttuuriperinteet

Fyysinen toimintakyky

Taloudellinen asema

Ammatti

Asuinalue, jossa on kasvanut

Asuinalue, jossa tällä hetkellä asuu.

 

Harjoitukset



Sinun KEHYKSESI

Miltä sinun KEHYKSESI näyttää? Kuinka se on muuttunut elämäsi aikana? Millä tavoin uskot KEHYKSESI näkyvän kollegoillesi sekä nuorille, keiden kanssa työskentelet? Millaisia ihmisiä et tapaa arjessasi? Miten KEHYKSESI vaikuttaa tapaan, jolla olet vuorovaikutuksessa marginaalisiin ryhmiin kuuluvien nuorten kanssa?

Mikä motivoi minua?

Katso video ”Kerro tarinasi”, jossa rauhankasvatustutkija Katarzyna Przybyla kertoo, mikä motivoi häntä ryhtymään rauhantutkijaksi ja -kasvattajaksi. Kun olet katsonut videon, pohdi mitkä kokemukset omassa elämässäsi motivoivat sinua positiivisen ja kestävän rauhan rakentamiseen? Jaa ajatuksesi kollegan kanssa, mikäli mahdollista.

 
 

Keskeinen käsite  

 

Ennakkoluuloilla viitataan ennakolta muodostettuihin uskomuksiin tai käsityksiin yksilöstä, tietyistä ihmisryhmistä tai jostakin asiasta tai alueesta.

 

Meillä kaikilla on ennakkoluuloja, olimmepa niistä tietoisia tai emme. Ennakkoluulot tai ennakkokäsitykset ovat sinänsä neutraaleja, mutta silloin jos me oletamme toisista ihmisistä haitallisia asioita niiden takia, ne muodostuvat ongelmaksi. Ennakkoluulo on kognitiivinen mekanismi, joka auttaa luokittelemaan ja kuvailemaan ihmisiä ja ennakoimaan heidän käytöstään yksinkertaistusten avulla. Nämä yksinkertaistukset ovat ennakkoluuloja. Ennakkoluulot vaikuttavat myös tapaan, jolla tulkitsemme vuorovaikutustilanteita muiden kanssa. Ne vaikuttavat myös siihen, mitä näistä tilanteista muistamme. Muistamme helpommin ennakkoluulojamme vahvistavat vuorovaikutustilanteet. Ennakkoluulot ovat yleensä jo syntymästä alkaneen vuosien sosialisaation tulosta. Ennakkoluuloihin vaikuttavat siis muun muassa vanhemmat, opettajat, näkemämme uutiset, TV-ohjelmat, mainokset ja yleensäkin koko sosialisaatio. Elämänkokemuksilla, olivatpa ne omasta vaikutuspiiristä tai ulkopuolisista tekijöistä peräisin, on keskeinen rooli ennakkoluulojen muodostumisessa. Toisin sanoen ennakkoluulot polveutuvat maailmankatsomuksesta, eli metaforisista, maailmaa kehystävistä ja suodattavista silmälaseista. Siksi ennakkoluuloiset ajatukset nousevat esiin usein lähes automaattisesti, sillä ne toimivat mielen tiedostamattomalla tasolla. Ennakkoluuloiset ajatukset perustuvat usein myös toisesta ihmisestä saatuihin visuaalisiin vihjeisiin. Negatiivisia ennakkoluuloja kohdistetaan yleensä enemmän niihin ihmisiin, jotka ovat sosiaalisesti vähemmän ”meidän kaltaisiamme”.

Vaikka omia ennakkoluuloja ei aina tunnistaisikaan, ne saattavat johtaa syrjiviin tekoihin, kuten poissulkemiseen. Ennakkoluulot voivat johtaa syrjintään siitä huolimatta, tunnistaako ennakkoluuloja tai ei. Kun ennakkoluuloistaan on tietoinen, voi niitä tarkastella kriittisesti ja jopa vaikuttaa siihen, kuinka paljon niiden antaa ohjata omaa toimintaa.

 

Keskeinen käsite  

 

Mikroaggressio: kommentti tai teko, joka hienovaraisesti ja usein tiedostamattomasti ja tahattomasti ilmaisee arjen vuorovaikutustilanteessa ennakkoluuloisen asenteen marginalisoituun ryhmään kuuluvaa ihmistä kohtaan.

 

Ennakkoluulot voivat näyttäytyä mikroaggressioina. Mikroaggressiot eivät välttämättä vaikuta kovinkaan suurelta ongelmalta enemmistöön kuuluvista, mutta kokijalleen ne tuntuvat kuin jatkuvilta hyttysenpistoilta. Mikroaggressiot ja muut syrjinnän muodot voivat olla hyvinkin pieniä kokemuksia, mutta kokemusten kasaantuessa ne aiheuttavat kokijalleen pitkäaikaista stressiä.

 

Harjoitukset



Ennakkoluuloisten uskomusten purkaminen

Pohdi yhtä ennakkoluuloista uskomustasi, jonka olet kasvaessasi oppinut. Pohdi, miten aloit kyseenalaistamaan tätä uskomusta.



Mihin sosiaalisiin piireihin kuulun? Keitä ”meidänkaltaiset” ihmiset minulle ovat?

Pohdi, millaisissa sosiaalisissa ryhmissä tunnet olosi mukavaksi. Millaiset ihmisryhmät ovat niin sanottua ”sinun porukkaasi”? Millaisiin ryhmiin haluaisit kuulua? Mitkä sosiaaliset piirit tai identiteetit eivät ole sinua lähellä? Tunnistatko mitään negatiivisia ennakkoluuloja tiettyjä, sinusta kaukana olevia ryhmiä kohtaan?

 

Lähteet